Janne Rahikainen 35
puuseppä / rakennusmies
Vaaliohjelmani ja tavoitteeni:
STP:n vaaliohjelman sisällöllisten tavoitteiden lisäksi
poliittisia painotuksia ovat:
- Yhteiskunnallisen laaja-alaisen kokonaisvastuun palauttaminen
kansallisiin poliittisiin päätäntärakenteisiin.
- Kansallis- ja kansalaisomisteisen tuotannon palauttaminen
yhteiskunnan valvontaan ja hallintaan, sekä niiden tulostavoitteiden
sitominen palvelemaan yhteiskunnan solidaarisia etuja.
- Ympäristöpolitiikan toteuttaminen siten, että
se vastaa todellista kestävää kehitystä. Luonnon
moninaiset- sekä taloudelliset arvot tulee asettaa yksilötason
omanedun tavoittelun ja rajattoman varallisuuskasvun edelle. Luonnonvarojen
käyttö tulisi sopeuttaa luonnon uusiutumiskykyyn. Rajaton
varallisuuden kasvattaminen ja kulutus eivät voi olla elämänlaadun
tärkeimpiä mittoja ja arvoja. Energian tuotantoa ei
voi pitkällä aikavälillä toteuttaa niin, että
sen tuotannossa syntyvä jätettä varastoidaan tulevien
sukupolvien uhkatekijäksi. Energiantuotannossa tulee huomioida
sen ympäristölle (ja luonnolle) koituvat riskit ja rasitteet
kaikissa sen tuotantovaiheissa. Kestävän kehityksen
mukaista ympäristöpolitiikkaa voidaan parhaiten toteuttaa
tehostamalla energiankäyttöä.
- Puolustuspolitiikan tulisi ensisijaisesti palvella kaikilta
osiltaan oman kansallisen alueemme suvereenia turvallisuutta
sekä uskottavaa puolueettomuutta. Sitoutuminen ylikansallisiin
sotilasorganisaatioihin ei tue tätä tavoitetta. Aluerajojemme
ulkopuolelle suuntautuneissa rauhanturvaoperaatioissa tulee pidättäytyä
YK:n hyväksymissä ja sen myöntämissä
toimintaluvissa (mandaatissa). Toimintavaltuuksien sekä resurssien
tulee vastata mahdollisimman hyvin toteutettavien operaatioiden
tarpeita, niin ettei operaatioiden toteuttaminen muodostu uhkaksi
rauhanturvajoukoille tai toiminta-alueen väestölle.
Rauhanturvatoimintaa tulisi kehittää YK:n lähtökohdista
sekä sen tarpeita palvelemaan, muiden puolueettomien maiden
kanssa.
Harrastukset:
Aikido, retkeily / vaellus, melonta, historia
Ikä: 33 v.