Minna Ekman-Helin, 184
Syntynyt 11.09.1966 Helsingissä Tapaninvainiossa; ennen koulunkäynnin aloittamista olin englanninkielisessä leikkikoulussa Helsingin keskustassa.
Olen valmistunut neljän laudaturin ylioppilaaksi Helsingin Oulunkylän Yhteiskoulun lukiosta, jossa osallistuin aktiivisesti myös koulun musiikkitoimintaan; soitin klarinettia koulun orkesterissa sekä lauloin bändissä.
Kielitaitoni: suomi äidinkieleni, melko sujuva ruotsi (virkamiestutkinto kauppaoppilaitoksessa,työkielenä Kelassa), erittäin sujuva englanti (työkielenä maahantuontialan työtehtävissä, Helsingin työvoimatoimiston maahanmuuttajayksikössä sekä Kelassa), passiivinen hyvä (koulu)espanja, passiivinen hyvä (koulu)ranska ja passiivinen hyvä (koulu)saksa.
Koulutukseltani olen kaupan ja hallinnon merkonomi sekä kosmetologi. Kosmetologin tutkinnon suoritin ollessani vanhempainvapaalla ensimmäisten lapsieni aikana. Lisäksi olen suorittanut Helsingin Avoimessa yliopistossa cum lauden aikuiskasvatustieteessä.
Tällä hetkellä olen Kansaneläkelaitoksessa palveluneuvojana.
Vaaliteemani ovat riittävä ja tasa-arvoinen sosiaaliturva ja toimeentulo asuinpaikasta riippumatta erityisesti lapsiperheille ja vanhuksille sekä nuorisotyöttömyyden ja nuorison syrjäytymisen ehkäiseminen. Erityisen tärkeää on myös pitkäkestoisen ilmastopolitiikan harjoittaminen ympäristön suojelemiseksi.