Paavo
Heikkinen, 98
eläkeläinen
Vaaliohjelmani ja tavoitteeni
Vaatimus EU:lle: Ei uusia Naton tukikohtia EU:n uusien jäsenmaiden
alueelle. Suomen on pysyttävä irti Natosta ja Naton
sodista. Nato ei kustanna Suomen armeijan puolustusmäärärahoja.
Ne me maksamme aina itse. Suomen tulee toimia aloitteellisesti
EU:n ja Venäjän suuntaan ja yleisemminkin, että
vältettäisiin turhaa provosointia, jota esim. Naton
sotilaallinen toiminta myös Euroopassa edustaa.
Myös erityisesti USA:ssa ja EU:ssa vallitseva rajoittamattoman taloudellisen kasvun vaatimus on tuhoisa, eikä perustu todellisuuteen. Näitä teorioita kannattavat myös Nokia, pankit ja metsäteollisuus. Mihin on kadonnut vielä 1900-luvun puolivälillä suuresti mainostettu Suomen "vihreä kulta".
Pienten tulojen osalta on käyty keskustelua niiden verovapaudesta. Kannatan, että kaikki alle 1000 euron tulot olisivat verottomia. Arvonlisävero on poistettava elintarvikkeilta ja terveydenhoidon yksityistäminen on pysäytettävä. Maaseutu on pidettävä asuttuna ja kunnilta viedyt valtionosuudet on palautettava.
En kannata kuntien pakkoliitoksia.
Opiskelijoille on turvattava sellainen opintoraha, ettei tarvitse
velkarahalla opiskella. Opintorahaa on nostettava tuntuvasti.
Kun sanotaan, että Suomi on oikeusvaltio, niin sen mukaisesti puutteet vanhusten ja eläkeläisten oloissa on korjattava välittömästi.
STP tulee viemään näitä asioita eteenpäin yhdessä eri kansalaisliikkeiden (opiskelijat Asukasliitto ym.)m kanssa.
Yhteistyö voimaksi!