Avoin Porvoo 2009 yhteislista OHJELMA


LIIKENNE JA TYÖLLISYYS

Heli-rata ja Saaristotie!
Työllisyyttä edistetään parhaiten kun kaupunki ja passiivisena odotellut Itä-Uudenmaan liitto asettavat ykköstavoitteiksi Heli-radan ja Saaristotien toteuttamisen. Samalla tehdään kaupungin keskustasta viihtyisämpi ja terveellisempi asua ja elää "elävässä keskustassa".
Lue lisää

KULTTUURI

Kaupunkikuva on yhteistä omaisuuttamme
Kaupunkikuvan synnyttämä mielikuva tekee Porvoosta Porvoon. Tämän kuvan asteittainen rapauttaminen on lopetettava. Keskustaan on luotava kaupunkikuvallinen ja kaavallinen rauha. Luotava pysyvä olotila kuin vanhan eurooppalaisen kaupunkikulttuurin maissa.


YMPÄRISTÖ

Tulevaisuuden kaupunki panostaa jo tänään ympäristöönsä
Porvoon tulee aikaansaada ohjelma, jolla se esimerkillisesti keventää ympäristökuormaansa ja voi esittää saman suuntaisia tavoitteita asukkaiden toteutettaviksi toimissaan. Kaikessa päätöksenteossa ja kussakin päätöksessä tulee erikseen pohtia sen vaikutuksia ympäristöön. Koulujen johtokunnista kaupunginvaltuustoon, viranhaltijoiden pienistä hankintapäätöksistä suuriin kaavaratkaisuihin tulee ympäristökysymysten aina nousta erillisen pohdinnan kohteiksi.


HALLINTO

Kaupungin organisaatio ei tarvitse uusia seiniä
Kaupunki ei tarvitse uutta virastotaloa. Henkilöstön hyvinvointiin ja koulutukseen tulee panostaa entistä voimakkaammin, tulevia muutoksia ja vaatimuksia ennakoiden, etteivät uudet asiat päälle kaatuessaan tapa olevaa työn iloa.


KOULUTUS

Porvoo kouluttaa lapsiaan rakkaudella ja aikuisiaan tulevaisuuden näkemyksellä
Lasten tulee saada varhaiskasvatus ja alimpien luokkien peruskoulutus mahdollisimman lähellä kotia, tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Jättikouluja ei tule rakentaa ja kaikki jäljellä olevat, elävät kyläkoulut tulee säilyttää. Ammatti- ja aikuiskoulutuksessa tulee painopiste pitää työelämän muutoksen tarpeissa. Muutoksen tarpeiden havaitsemiseen ja edistämiseen tulee oppilaitosten johtokuntien paneutua entistä ymmärtävämmin. Korkeakoulutuksesta ei saa muodostua pakkopulla joka vie voimavaroja koulutuksen muulta kehitykseltä kuten on jo tapahtunut. Vapaan sivistystyön, kansalaisopistojen kehitys on turvattava väkilukuun ja inflaatioon sidotuilla vuosittaisilla indeksikorotuksilla..


PALVELUT

Porvoolla on edellytykset palvella
Porvoon tulee siirtyä kulissien rakentelusta, turhista investoinneista palvelujen parantamiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut sekä päivähoitomaksut tulee jäädyttää nykytasolleen. Muu maksu ja taksapolitiikka tulee painottaa ympäristölliset näkökohdat huomioiviksi..