Timo Nieminen 268
Apulaistutkija
(tutkimuskohteena puroveden virtaus eri puolilla Suomea)

Vaaliohjelmani ja tavoitteeni:
Olen ehdokkaana voimien kokoamiseksi työväen yhteisrintamaan ja toivon, että äänestäjäni kokevat itseni tavoin periaatteiden puolesta käytävän kamppailun tärkeämmäksi kuin vaaleissa läpimenon!
Vaalit ovat poliittis-teoreettiselle yhteisrintamaliikkeelle keino saada julkisuutta ja ylittää edes
joiltain osin tiedotusvälineitten julkaisukynnys; siihen tähtään ehdokkuudellani!

Tässä tarkoituksessa
- pyrin rakentamaan työväen ihmisille poliittista kotia, jonka he ovat menettäneet parin viime
vuosikymmenen myllerryksessä.
- pyrin nostamaan työläis-ihmisen arvon siitä alennustilasta, johon talouselämän anarkia on
sen saattanut.
- pyrin vanhan Työväenpuolueen parhaiden perinteiden hengessä tekemään propagandaa sen
puolesta, että työläisen työ on usein arvokkaampaa ja tekijältään enemmän vaativaa kuin järjes-
telmän aineellisessa mielessä paremmin palkitsemat työt.
- pyrin tekemään propagandaa sen asian ymmärtämiseksi, että, kun lapset syntyvät maailmaan
kutakuinkin tasa-arvoisina niin sen jälkeen vain yhteiskunnassa esiintyvä rakenteellinen väkivalta
ehkäisee lasten kasvamista luontaiset mahdollisuutensa hyvin käyttäviksi aikuisiksi.
- pyrin tekemään propagandaa sen puolesta, että ihmisen yhteiskunnallinen asema ei ole muuta
kuin valtaa käyttävien piirien tarve tuottaa vain vähäinen määrä hyvin kasvatettuja, monilla
tiedoilla ja taidoilla varustettuja sekä aineellista hyvää osakseen saaneita nuoria.
- pyrin tekemään propagandaa sen asian ymmärtämiseksi, että vain yhteiskunnassa esiintyvä
rakenteellinen väkivalta on se, joka tuomitsee ihmiset köyhyyteen, sairauteen, syrjäytyneisyyteen,
tekemään rikoksia.
- pyrin tekemään propagandaa sen puolesta, että työläisten pitää huolella valita johtajansa
niistä mahdollisista tovereista, jotka kykenevät ohjaamaan heidät pois neuvottomuuden tilasta,
ei ainoastaan puheilla vaan myös teoilla!

Harrastukset:
Yritys- ja yhteiskuntatieteet
Poliittinen historia
Junaliikenteen seuraaminen
Klassisen musiikin kuuntelu
Lumenmittaus

Henkilötiedot (vapaaehtoisia)

Ikä: 59

Osoite: Lemmointie 16-18 B 9, 03600 Karkkila

Puhelimet: (09) 225 7937, 050-359 0109

Sähköposti: timo.niemin@luukku.com