Suomen Työväenpuolue 27.6.2009
VAADIMME MILJARDIA TYÖTTÖMIEN PALKKAAMISEEN JA HALLITUKSEN BUDJETTIRIIHEN PÄÄTÖSTÄ ASIASTA

Hallituksen tulee osoittaa miljardi euroa työttömien palkkaamiseen
-Nuorten työttömyyden alentamiseksi ja työttömyyden nousun katkaisemiseksi
-Pitkäaikaistyöttömyyden uudelleen nousun estämiseksi
-Irtisanomisten estämiseksi

Tämä miljardi saadaan käyttöön helposti perumalla Jyrki Kataisen valtiovarainministerinä toimiessaan toteuttamat suurituloisten ja omaisuusverojen verohelpotukset. Sensijaan millekään Vihreiden esittämille arvonlisäverojen korotuksille ei ole perusteita.

MILJARDIN OSOITTAMINEN ON HÄTÄTOIMENPIDE, JOLLA ESTETÄÄN TYÖTTÖMYYDEN KASVU JA KÄÄNNETÄÄN SE LASKUUN. PÄÄTÖS TULEE TEHDÄ HALLITUKSEN BUDJETTIRIIHESSÄ ELOKUUSSA 2009.

Se on ensimmäinen askel tavoitteena huononevan kehityksen katkaisu ja kehityksen kääntäminen kohden täystyöllisyyttä. Työttömyys oli jo keväällä 2009 252 000 henkilöä ja ryhmälomautetut mukaan lukien 310 000 työtöntä. 50 000 työttömyyseläkeläistä ja nykyiset toimet mukaan lukien luku oli lähes 450 000. Perheen jäsenet mukaan lukien työttömyys kohdistuu miljoonaan suomalaiseen ja epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta on jokapäiväistä suurimmalla osalla työssäkäyviä, yrittäjiä ja nuoria. Työllisyyden parannuttua ja työttömyyden alennuttua kehitys on kääntynyt uudelleen huonommaksi ja maamme on pahassa kriisissä ja maassamme on kansallinen hätätila. Työllisyystoimia tulee suunnata siten, että niillä on myönteisiä ympäristö- ja tulonjakovaikutuksia. Koulutusta tarvitaan, mutta työttömien työllistämistä ei voida jättää hoitamatta.

Miljardilla valtio maksaa osuutensa työllistämisestä ja työnantajien tulee maksaa oma osuutensa.. Tehon aikaansaamiseksi toimenpiteille vaadimme hätätilatoimenpiteinä:
-Vuoden kestävää irtisanomiskieltoa. Vaikeuksiin ajautuneita pienyrittäjiä tulee tukea. Yritysten tulee korvata irtisanomiset työaikajärjestelyillä pitkäaikaisten lomautusten sijasta, jos niillä on taloudellisia ongelmia, ja valtion tulee varoistaan tukea tällaisia järjestelyitä Saksan tapaan.
-Yritykset tulee pelastaa konkursseilta rahoitusjärjestelyin.
-Kaikki ulosotot kielletään vuoden määräajaksi ja riidanalaiset velkomiset otetaan uudelleen käsittelyyn.
-Työttömyysturva tulee maksaa ilman viivytyksiä ja viivästykset työttömyysturvan maksatuksessa tulee hyvittää työttömille lisätyöttömyysturvana.
-Välittömänä opiskelijoiden asemaa kohentavana toimena opintotuet tulee nostaa samalla tasolla kuin työttömyysturvan työmarkkinatuki ja pieniin eläkkeisiin tulee maksaa erityiskorotus.
-Välttämättömyyshyödykkeiden verotuksen nostaminen välillisin verotuksen keinoin on virheellinen toimenpide Työllisyystoimet tuovat kustannusten vastapainoksi merkittävät säästöt työttömyyden kustannuksiin ja lisäävät verotuloja. Ne ovat siten osittain suoraan itsensä rahoittavia ja sen lisäksi paremmasta työllisyydestä tulee merkittäviä hyötyjä kansantaloudelle, yksilöille ja perheille. Lisärahoitusta toimenpiteisiin tulee hankkia suurten tulojen ja omaisuuksien verotuksella ja karsimalla asehankintoja

Suomi ei ole nykyisellään oikeusvaltio kun tuomioistuin laitos ja yhteiskunnan laitokset ovat rähmällään pankkien edessä ja pankkien lonkerot ja lobbausjärjestelmät ulottuvat kaikkialle. Pankkien vallasta on tullut uhka demokratialle ja kansalaisoikeuksille. Pankkien etujen mukaisia tuomioita antaneilla tuomareille tulee antaa vähintään huomautukset tai jos he ovat osoittaneet erityistä piittaamattomuutta tuomioita jakaessaan, rangaistukset. Yksityisten perintätoimistojen velkomusten lainmukaisuus tulee asettaa erityistutkintaan.

Suomeen tulee perustaa yhteiskunnan omistama pankki, jossa kansalaisten varat ovat turvassa. Osoittamalla sille nyt yksityisille pankeille osoitettavat miljardit saadaan perusrahoitus.

Korkea työllisyys on keskeinen tasa-arvoisen tulonjaon kannalta ja turvaa sen, että hyvinvointimenot kyetään rahoittamaan. Kansantaloudellemme tarjoaa myönteisiä kehitysnäköaloja hyvin taloudelliset ja ulkopoliittisen suhteiden rakentaminen lähinaapuriemme kanssa. Se edellyttää, että maamme pysyy erossa sotilaalliseen vastakkainasetteluun perustuvasta NATO:sta. Maamme itsenäisyys on tärkeä hyvän kehityksen kulmakivi ja se edellyttää, että kansan valitsemalta eduskunnalta ei luovuteta valtaa EU:lle sen perustuslailla, vaan kansainvälisyyden tulee nojata kansojen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen ja tälle perustalle rakennettuun yhteistyöhön.